Yhdessä stigmaa murtamassa
Me Emianassa olemme joutuneet kohtaamaan myös ennakkoluuloja uuden päihdekuntoutuksemme avaamisen jälkeen. Haluamme tämän tekstin avulla avata päihderiippuvuutta sairastavien ihmisiin liittyvää stigmaa.
Meillä Emianassa on tärkeää lisätä tietoisuutta siitä, että päihderiippuvuus on sairaus, ei moraalinen valinta tai henkilökohtainen epäonnistuminen. Stigmatisoinnin vähentäminen on keskeistä, jotta mahdollisimman moni uskaltaisi hakea tarvitsemaansa hoitoa ja tukea. Kukaan ei valitse päihderiippuvuutta, tai halua elää päihteiden vankina. Päihderiippuvuus koskettaa meitä monia, tavalla tai toisella.
Yhteiskunnassa elää edelleen sitkeä ajatus, että ”käyttäjä on aina käyttäjä”. Tämä häpeäleima eli stigma voi vaikuttaa syvästi yksilön minäkuvaan ja itsetuntoon.
Stigman vaikutukset ulottuvat laajalle. Useat kansainväliset tutkimukset osoittavat, että häpeä ja leimautumisen pelko estävät monia hakemasta apua päihderiippuvuuteen. Moni pelkää tulevansa kohdelluksi huonosti tai avuntarpeensa kyseenalaistettavan. Päihderiippuvuuteen liittyvä stigma näkyy arjessa syrjintänä, ennakkoluuloina ja negatiivisena leimaamisena useammin kuin monien muiden sairauksien kohdalla.
Stigma vaikeuttaa merkittävästi hoitoon hakeutumista ja siihen sitoutumista. Stigmatisoitu henkilö voi kokea pelkoa tai epäröintiä turvautua päihdehoitoon tai muihin tukea tarjoaviin palveluihin, koska hän pelkää tulevansa kohdelluksi negatiivisesti tai leimatuksi. Tämä pelko ei rajoitu pelkästään päihdehoitoon – tutkimuksissa on havaittu, että myös somaattiseen sairaanhoitoon hakeutuminen voi olla päihderiippuvaisille haastavaa, koska he ovat usein kohdanneet stigmatisoivia asenteita ja ennakkoluuloja terveydenhuollossa. Yksikin huono kokemus voi vaikuttaa siihen, hakeutuuko ihminen enää avun piiriin.
Päihdekuntoutus on monille vieras käsite, joka saattaa herättää ennakkoluuloja ja jopa pelkoa. Kyseessä on kuitenkin hoitomuoto, joka on tarkoitettu päihderiippuvuudesta kärsiville henkilöille. Kuntoutuksen tavoitteena on auttaa henkilöä irtautumaan päihteiden käytöstä ja elämään päihteetöntä elämää.
Monilla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, mitä päihdekuntoutus käytännössä sisältää, mikä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä. Päihdekuntoutus sekoitetaankin usein esimerkiksi katkaisuhoitoon, vaikka nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Katkaisuhoidossa keskitytään akuutin vieroitustilan hoitoon, kun taas päihdekuntoutuksessa tavoitteena on kokonaisvaltainen toipuminen ja elämänhallinnan palauttaminen. Päihteiden käyttö on ehdottomasti kielletty, ja rikkeet johtavat välittömästi hoitojakson keskeyttämiseen. Hoidon aikana asiakkaan huomio keskittyy täysin omaan toipumiseen, ja ulkopuolisia, kuten vierailijoita, ei päästetä kuntoutusympäristöön.
Tavoitteemme on tarjota turvallinen ja strukturoitu ympäristö, joka mahdollistaa asiakkaan keskittymisen täysipainoisesti omaan kuntoutukseensa ja uuden elämän rakentamiseen.
Tutkimuskirjallisuudessa on todettu, että tehokkaimpia keinoja vähentää stigmaa ovat toimenpiteet, jotka lisäävät kontaktia päihteitä käyttävien ihmisten ja muun väestön välillä. Mitä enemmän ihmiset ovat tekemisissä päihteitä käyttävien ihmisten kanssa sitä epätodennäköisempää on, että he leimaavat ja syrjivät heitä.
Miltä tuntuisi, jos sinua määriteltäisiin elämäsi vaikeimpien hetkien perusteella? Jokaisella on tarina, ja jokainen ansaitsee mahdollisuuden muutokseen.
Ehkä on aika muuttaa tapaa, jolla näemme ja kohtaamme toisemme.
Kirjoittajat:
Viivi Välipirtti
Ilona Kuustonen
Lähteet:
https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/stigman-vahentaminen-vaatii-jarjestelmallista-toimintaa-eri-tasoilla/
https://a-klinikkasaatio.fi/ajankohtaista/miten-paihdeongelmiin-ja-riippuvuuksiin-liittyvaa-stigmaa-voidaan-vahentaa/
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2022/03/01/essi-rovamo-paihderiippuvuuden-stigma-on-sitkea/ https://yle.fi/a/3-12236581