Kuten Turun-Sanomistakin saimme jo lukea, tilanne on erittäin huolestuttava tuetun asumisen palveluiden osalta Varhassa. Palveluntuottajia tippuu jatkuvasti, ja työntekijöitä joudutaan lomauttamaan ja irtisanomaan.
Meidän tuetun asumisemme palvelu on alkanut v. 2022. Työskentelin itse vuosia tuetun asumisen ohjaajana, ja minulla oli valtavasti ideoita, miten tuettua asumista pitäisi kehittää sellaiseksi, että asiakkaat hyötyisivät siitä kokonaisvaltaisesti.
Lähdin toteuttamaan palvelua sillä ajatuksella, että asiakkaan on mahdollista toipua riippuvuudesta ja tällä ennaltaehkäistäisiin raskaimpiin palveluihin siirtymistä. Asiakkailla on valtavasti erilaisia haasteita, mm. talouteen, arjenhallintaan, ja mielenterveyteen liittyen.
Lähdin toteuttamaan tuetun asumisen asiakkaille ryhmätoimintaa, koska erittäin monella asiakkaalla oli sosiaalisten tilanteiden pelkoa, sekä luottamuspulaa toisiin ihmisiin. Meidän ryhmämme olivat pienikokoisia, ja siksi turvallisia aloittaa ryhmiin tutustuminen. Asiakkaille usein laitettiin sosiaalitoimen puolelta tavoitteeksi avohoidon kontaktien luominen. Tämä tavoite näyttäytyi monelle mahdottomaksi, koska se pelotti. Meidän ryhmien kautta moni asiakas sai onnistuneen ja turvallisen kokemuksen, joka mahdollisti siirtymisen avohoitoon. Monta kertaa ohjaajat saattoivat asiakkaat ensimmäiset kerrat ryhmiin ja motivoivat heitä siihen. Meillä oli myös asiakkaiden kanssa yhteinen projekti ruokakassien suhteen. Asiakkaamme saivat joka viikko ruokakassit kotiinsa, koska heillä oli erittäin niukka taloudellinen tilanne.
Meidän asiakkaamme olivat alkuun käyttäviä päihteidenkäyttäjiä, mutta suurin osa asiakkaista oli vuoden sisään toipuvia, tai pystynyt vähentämään päihteidenkäyttöä siten, että asuminen onnistui. Pidimme toipumiskeskeisiä vuorokausia asiakkaiden kanssa 2 kertaa vuodessa uiden, saunoen, sekä erilaisten ryhmien kera. Oltiin ihmisiä ihmisille, tasavertaisia ja arvoisia.
Tukikäynneillä keskusteltiin paljon asiakkaiden päihderiippuvuudesta, ja sen hoitamisesta. Asiakkaita kuljetettiin paljon avohoidon kontakteihin, jotta he saisivat apua ja tukea vakavaan riippuvuussairauteensa. Monella oli toiveena päästä päihdelaitoskuntoutukseen, ja laitoskuntoutukseen ei päässyt, jos asiakas ei osoittanut motivaatiotansa käymällä avohoidon ajoilla. Tuetun asumisen puolelta pystyimme tukemaan tätä prosessia, koska moniko päihteitä käyttävä muistaa mennä avohoidon ajoilla? Pääsimme tekemään yhteistyötä asiakkaan toisten hoitavien tahojen kanssa, joka oli erittäin tärkeää. Meillä oli useimmiten oikea ja realistinen käsitys asiakkaan tilanteesta, koska elimme heidän arkea yhdessä heidän kanssaan. Usein avohoidossa oli asiakkaista paljon parempi käsitys, ja me tuetun asumisen puolella olimme jo erittäin huolissamme monestakin asiasta. Näin saatiin yhteistyötä tehtyä, ja pohdittua oikeasti asiakkaan tilannetta yhdessä.
Asiakkaiden kanssa tehtiin paljon toiminnallisia asioita, käytiin kävelemässä, grillaamassa, paijattiin eläimiä. Usein se oli helpompaa keskustella asiakkaiden kanssa jonkin toiminnan lomassa. Tämä oli myös sellaista toimintaa, jolla asiakkaiden mielialaa saatiin kohennettua ja heille tuli kokemuksia ns. normaaleista asioista päihteettömänä. Kävimme kylmäuimassa viikoittain asiakkaiden kanssa, koska sillä on valtavasti terveysvaikutuksia ja he saivat kokemuksellisuutta.
Luottamussuhde saatiin rakennettua asiakkaisiin, ja usein kuulimme, että emme oikeasti ole niitä viranomaisia pöydän toisella puolella, vaan meitä aidosti kiinnostaa heidän tarinansa. Moni tokaisi ”Ei meillä ole koskaan aikaisemmin tällaista kokemusta tuetusta asumisesta”. ”Yleensä se on se, että tullaan katsomaan, että asunto on jossakin mallissa ja vuokrat on hoidettu, mutta teillä se on kaikkea muuta”
Me pystyimme joustamaan asiakkaiden ajoissa. Saimme oikeasti ”juostua” heidän perässään tarvittaessa, koska käyttävien asiakkaiden kohdalla peruuntumiset ja aikoihin sitoutumiset olivat erittäin paljon läsnä. Asiakkaiden tilanteet olivat välillä erittäin katastrofaalisia. Meillä oli aikaisemmin mahdollisuus vaihtaa asiakkaan asuntoa sisäisesti, jos asuminen kyseisessä asunnossa ei onnistunutkaan. Emme hevillä antaneet periksi, vaan yritimme vielä jotakin muuta ja uutta asiakkaan kanssa, jotta asuminen onnistuisi. Muutto saattoi olla edessä, eikä asiakasta näkynytkään paikalla. Meillä oli ennen mahdollisuus hoitaa jopa nämä asiat ilman asiakasta, koska hoitamatta jättäminen olisi tuottanut valtavasti enemmän haittaa asiakkaalle. Usein asiakkaiden elämäntilanteessa oli kuitenkin tulossa jokin asia, joka muuttuu. Laitospäihdekuntoutukseen hakeutuminen, katkaisuhoitoon hakeutuminen, avohoitoon kiinnittyminen, lääkehoitoon liittyviä asioita, kuntouttavan työtoiminnan aloittaminen tms. Asiakkaat harvemmin kykenevät tekemään loppusiivousta, tai muuttoa, kun päihteidenkäyttö on aktiivista. Aikaisemmin meillä oli mahdollisuus tehdä näitä, ilman asiakasta, koska oli ymmärrystä asiakkaan kokonaistilanteesta. Asiakkaat arvostivat sitä apua ja tukea, jota meiltä sai mm. asunnon siivouksiin ja kuntoon liittyen. Jos asiakas ei ollut paikalla, pystyimme viedä haisevat roskat roskikseen ja tekemään asunnossa jotakin pientä siivousta, jotta asiakkaalle ei tulisi niin herkästi häiriöilmoituksia hajusta rappukäytävään tms. Saatiin oikeasti ennaltaehkäistä asunnottomuutta. Tuntimäärät olivat inhimilliset asiakkaiden tarpeisiin liittyen, ja tuetun asumisen sopimukset pitkiä.
Varhan ja uusien palvelusopimusten myötä, tämä kaikki on valitettavasti historiaa.
Olemme joutuneet radikaalisti pienentämään toimintaamme, koska tätä työtä ei saa / pysty tekemään enää inhimillisesti, eikä asiakkaiden tarpeita täyttäen. Varhan myötä meiltä vietiin kaikki työkalut auttaa ja tukea asiakasta oikeasti menemään eteenpäin elämässään ja kuntoutumaan. Nykyään työmme on vuokravalvontaa, sekä asumisen asioita tukevaa, mm. siivousta asiakkaiden kanssa yhdessä. Luottamussuhdetta ei saada luotua asiakkaaseen enää sillä tavalla, koska meidän ei anneta tehdä työtämme. Näemme asiakkaan todellisen tarpeen ja hädän, mutta joudumme toteamaan usein, että tätä meidän ei valitettavasti anneta enää tehdä. Kun asiakas on ollut viikkoja syömättä, ja toivoo ruokakassien hakemista yhdessä, joudumme kieltäytymään. Poikkeustilanteissa voidaan kysyä lupaa sosiaalityöntekijältä, mutta sosiaalityöntekijöiden soitto-ajat ovat ruuhkautuneet ja heitä on hyvin vaikea saada kiinni kriisitilanteissa, joten usein yhteydenotto tulee liian myöhään tilanteeseen nähden. Asiakkaat toivovat usein, että oma-ohjaaja menisi heidän avohoidon / terveydenhuollon ajoille mukaan, mutta tämäkin täytyy nykyään hyväksyttää sosiaalityöntekijällä, koska muuten se ei kuulu tuetun asumisen palveluun. Aika moni asiakas jättää siis menemättä ajoille, koska emme saa enää kuljettaa asiakkaita, tai mennä ajoille mukaan.
Meillä ei ole koskaan aikaisemmin ollut mitään haasteita asiakkaiden asuntojen kunnossa, ennen viime vuoden loppua, kun muutokset tulivat tuettuun asumiseen. Kun tuntimääriä asiakkaiden kanssa supistettiin pääasiallisesti 8h/ kk, ja tuetun asumisen sisältö muutettiin täysin, asiakkaiden tilanteet muuttuivat ja moni on joutunut asunnottomaksi. Asuntoja on rikottu tahallisesti ja tahattomasti, on tullut massiivisia vesivahinkoja, ja kaikenlaista muuta. Vuokravelat ovat suuria. Aikaisemmin asiakkaiden on ollut mahdollista saada kolmikanta menettelyllä vuokravelkoja hoidettua, mutta nykyään se on suljettu pois asiakkailta, joilla on palveluntuottajan välivuokra-asunto. Tämä pätee kuitenkin vain palveluntuottajien asuntoihin, ei esimerkiksi yksityisten tai TVT:n asuntoja. Tämä perustellaan sillä, että palveluntuottajan on huolehdittava siitä, että asiakas maksaa vuokransa. No, ne ketkä työskentelevät aktiivisten päihdekäyttäjien kanssa, tietävät että se on usein mahdotonta, koska asiakasta ei tavoiteta, kun sen aika olisi, tai kelan etuudet siirretäänkin omalle tilille. Mutta jos näin tapahtuu, saadaan palaute, että emme ole hoitaneet työtämme, kun asiakkaalla on vuokravelkaa, ja sosiaalitoimi ei enää tee minkäänlaista yhteistyötä asiassa. Asiakkaat eivät saa enää edes vuokravakuuksia palveluntuottajien asuntoihin sosiaalitoimelta, koska välillä se olisi pelastanut asiakkaan asunnottomuuden.
Asiakkaat ovat täysin eriarvoisessa asemassa, ja se tekee tästä työstä henkisesti kuormittavan. Asiakkaat, jotka asuvat Varhan omissa tukiasunnoissa tai yksityisellä, saavat eriarvoista palvelua, kuin asiakkaat, jotka ovat yksityisellä palveluntuottajalla tuetun asumisen palvelussa.Kun asiakkaan asuminen sitten lopulta voi päättyä vuokravelkoihin tai asumisen häiriöihin / asunnon rikkomiseen, kaikki vastuu jää yksin palveluntuottajalle. Aikaisemmin sosiaalityöntekijä on hankkinut varaston asiakkaalle, jotta asiakas saa säilytettyä tavaransa ja saa ne seuraavaan paikkaan mukaansa. Tuetun asumisen ohjaaja on saanut hoitaa tavaroiden muuton asiakkaan kanssa tai ilman. Joskus asiakkaat saivat myös muuttopalveluita, koska harvemmin päihteitä käyttävä asiakas on oikeaan aikaan paikalla.
Nykyään tavarat jäävät palveluntuottajan vastuulle, ja sosiaalityöntekijät ohjeistavat asiakkaita jäämään asuntoon luvattomasti, jotta palveluntuottaja hakee häätöä asiakkaalle. Tämä prosessi tuottaa siis asiakkaille valtavasti enemmän kuluja, sekä merkintöjä, ja asiakkaan on entistä vaikeampaa saada tulevaisuudessa mitään asuntoa mistään. Onko tämä enää asiakkaan edun mukaista?
Asiakkaiden vointi ja kyvyt asua tuetussa asumisessa ovat valtavasti heikentyneet. Tämä tuottaa palveluntuottajalle myös suuren haasteen saada hyviä työntekijöitä pysymään tässä työssä, kun kaikki inhimillisyys on viety pois. Työntekijät kokevat suurta kuormitusta siitä, ettei työtä saa tehdä enää omilla arvoilla tai yrityksen arvoilla. Itse yrittäjänä ymmärrän tämän asian erittäin hyvin, koska sitä se ei enää ole, ja se on meistä johtumattomista syistä. Tämän vuoksi myös me olemme tehneet sen päätöksen, että pienennämme radikaalisti toimintaamme. Olemme joutuneet luopuneet asunnoista, koska asuntojen omistajat eivät halua tehdä enää yhteistyötä rikottujen asuntojen ja häiriöiden vuoksi. Työn kuormittavuus on liian suurta eettisesti ja moraalisesti, kun työtä haluaisi tehdä sydämestään. Tämän vuoksi meilläkin on ollut työntekijöiden vaihtuvuutta, mitä aikaisemmin ei ole ollut.
Usein asiakkaat kohdistavat meihin vihansa ja ärsyyntymisensä, kun asuminen esimerkiksi päättyy, vaikka totuus lopulta on se, että me tekisimme asioita kuten reilu vuosi vielä sitten, mutta meidän ei sitä anneta tehdä ja nykyinen laskutusjärjestelmä ei millään tavalla ole asiakkaan edun mukainen, mutta säästöä tekevä toki.
Kenellä palveluntuottajalla on oikeasti varaa maksaa asuntojen remontit, hukatut avaimet, valtavat vuokravelat, vesivahingot, loppusiivoukset? Usein kuulemme, että haette sitten kelasta vuokravakuuden. Silläkö katetaan kaikki kulut, ei läheskään. Sosiaalityöntekijöillä ei ole käsitystäkään millainen prosessi vuokravakuuden hakeminen on ajallisesti ja miten usein vuokravakuutta ei siltikään realisoida, vaikka asunto olisi täysin hajalla. Mitkään vakuutukset eivät näitä korvaa, vaan kaikki jäävät palveluntuottajalle.
Nämä asiat ehkä valaisevat hieman tämän ajan lehtiotsikoitakin, miksi palveluntuottajia putoaa ja suurin osa lakkauttaa toimintansa tai ainakin pienentää sitä radikaalisti? On hyvä välillä pysyä oikeasti faktoissa, ja tuoda näkyväksi, mitä asioiden takaa oikeasti löytyy..
Kirjoittaja: Emilia Sosala-Kenton
”Tehdään työtä, jolla on merkitystä ja sitä arvostettaisiin”